Rikas mies ja Lasarus

Rikas mies ja Lasarus

Luuk. 16:19-31

Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin, ja hän huvitteli joka päivä loisteliaasti. Ja eräs köyhä nimeltään Lasarus oli jätetty hänen porttinsa luo täynnä haavoja, ja hän halusi ravita itseään rikkaan pöydältä putoavilla muruilla, mutta koiratkin tulivat hänen tykönsä ja nuolivat hänen haavojaan. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa tuskissa ollessaan, näki hän kaukaa Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan, ja hän huusi ja sanoi:

"Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minä kärsin tuskaa tässä liekissä."

Mutta Aabraham sanoi:

"Lapseni, muista että sinä sait hyväsi eläessäsi, ja Lasarus samoin sai pahaa, mutta nyt hän saa täällä lohdutusta, ja sinä kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän ja teidän väliin vahvistettu suuri kuilu, niin että ne, jotka tahtovat kulkea täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääse ylitse meidän tykömme."

Niin hän sanoi:

"Isä, minä pyydän sinua, että lähettäisit hänet minun isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä, jotta hän todistaisi heille, että he eivät tulisi tähän vaivan paikkaan."

Mutta Aabraham sanoi hänelle:

"Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot heitä!"

Ja hän sanoi:

"Ei niin, isä Aabraham, vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he kääntyisivät!"

Mutta Aabraham sanoi:

"Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he tule vakuutetuiksi, vaikka joku kuolleista nousisi ylös."

Johdanto

Joskus Raamatussa on selvää, milloin vertaus on vertaus, ja milloin tapahtumat ovat tosia tapahtumia. Joskus lukija voi päätellä helposti, milloin kuvaukset tulee ymmärtää kirjaimellisesti ja milloin kuvaannollisesti.

Mutta tämä ei ole aina yhtä helppoa. Monta kertaa, kun Jeesus puhui vertauksilla, ihmiset ymmärsivät hänet väärin ja tulkitsivat häntä kirjaimellisesti. Jeesus esimerkiksi kerran sanoi vieraillessaan Jerusalemin temppelissä, "Tuhotkaa tämä temppeli ja minä rakennan sen jälleen kolmessa päivässä!" Kaikki häntä kuulevat ajattelivat hänen puhuvan oikeasta temppelistä ja vastustivat häntä: "Temppelin rakentaminen on kestänyt 46 vuotta ja sinäkö aiot rakentaa sen kolmessa päivässä?" Evankeliumin kirjoittaja huomauttaa kuitenkin, "Mutta se temppeli, josta hän puhui, oli hänen ruumiinsa."(Joh. 2:20). Hän puhui toisin sanoen kuvaannollisesti vertauksen muodossa.

Jopa Jeesuksen omat opetuslapset olivat usein hämmentyneitä hänen kuvaannollisen puheensa ja vertaustensa johdosta. Hän kehotti esimerkiksi eräässä toisessa tilanteessa opetuslapsiaan "varomaan fariseusten ja saddukeusten hapatusta", mutta he ymmärsivät hänet väärin ja luulivat hänen nuhtelevan heitä sen vuoksi, että he olivat unohtaneet ostaa leipää. Sitten hän selitti heille, että hän puhui kuvaannollisesti: hapatus oli fariseusten ja saddukeusten opetusta. (Matt. 16:6-7,11-12).

On helppoa hymyillä näille Jeesuksen ajan ihmisten virheille ja unohtaa, että me luemme kertomusta, jossa on valmis selitys! Ilman tätä selitystä me olisimme luultavasti aivan yhtä hämmentyneitä kuin ne, joille Jeesus ensin sanoi nämä sanat.

Ainutlaatuinen kertomus

Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on yksi parhaiten tunnetuista Raamatun kertomuksista, koska se on ainutlaatuinen monella eri tavalla.

Se on ainutlaatuinen ensiksikin siksi, että vaikka sen tyyli muistuttaa vertausta, ja se tulee heti neljän muun vertauksen jälkeen (vertaukset kadonneesta lampaasta, kadonneesta kolikosta, tuhlaajapojasta ja epärehellisestä taloudenhoitajasta), niin se ei varmastikaan ole pelkkä vertaus. Jeesuksen vertaukset käsittelevät tavallisesti luontoa, arkielämää, tapoja ja yhteiskuntaa, eivät shokeeraavia näkyjä tuonelasta, joka on täynnä tulta ja syviä kuiluja.
Toiseksi, tämä on ainoa vertaus – jos voimme kutsua sitä vertaukseksi – jossa on oikeita henkilöitä: Aabraham ja Lasarus on mainittu nimeltä.
Kolmanneksi, se on ainutlaatuinen siksi, että sen opetukset ovat selvästi ristiriidassa muun Raamatun opetuksen kanssa koskien sitä, mitä ihmisille tapahtuu kuoleman jälkeen. Raamatusta ei löydy esimerkiksi mitään muuta tukea ajatukselle, jonka mukaan "sielut" jatkavat elämäänsä kuoleman jälkeen, tai että hyvien ja pahojen "sielut" joutuvat eri paikkaan. Tai että Aabraham on ottamassa vastaan kuolleita. Tämä saattaa yllättää jotkut lukijat, mutta hyvin yleinen ajatus siitä, että sielut menevät taivaaseen tai helvettiin, jne., ei ole peräisin Raamatun opetuksista. Itse asiassa tämä asia on kielletty toistuvasti sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Muualla Raamatussa "kuolleet eivät tiedä mitään". (Tästä aiheesta lisää hetken kuluttua).
Lopuksi, Jeesus käyttää monia sellaisia sanontoja (kuten "Aabrahamin helma") ja kuvauksia (kuten että suuri kuilu jakaa tuonelan kahtia), jotka löytyvät vain Raamatun ulkopuolelta. Itse asiassa näitä termejä löytyy vain ensimmäisen vuosisadan juutalaisesta mytologiasta. (Myös tästä lisää hetken kuluttua).

Raamatun opetus kuolemasta

Ennen kuin katsomme yksityiskohtaisesti Luukkaan evankeliumia (16:19-31) on ehkä tarpeellista etsiä tukea yllä esitetylle ajatukselle, jonka mukaan Raamattu opettaa, että "Kuolleet eivät tiedä mitään."

Se lause on itse asiassa suora lainaus Raamatusta (Snj. 9:5). Samanlaisia lauseita voidaan löytää Saarnaajan kirjan jakeista 3:19-20 ja 9:10. Nämä jakeet ovat niin selviä ja niin selvästi ristiriidassa kirkon yleisen "sielujen kuolemattomuusopin" kanssa (sitä ilmaisua ei löydy Raamatusta), että monet kristityt pitävät Saarnaajan kirjaa "uskosta osattoman miehen teoksena". Tämä on hyvin lyhytnäköistä, sillä ei vain tämä vaan lähes kaikki Raamatun kirjat sisältävät tämän opetuksen. Jos joku vastustaa Saarnaajan kirjaa siksi, että pitää tätä opetusta sietämättömänä, on hänen tehtävä lopulta samoin koko Vanhan testamentin suhteen ja niin myös Uuden testamentin.

Ei ole mahdollista käsitellä koko aihetta ihmisen elämästä, kuolemasta ja olemuksesta muutamalla rivillä. Jos et ole varma sen suhteen, mitä Raamattu opettaa tästä asiasta, niin on parasta kirjoittaa kirjan takakannessa olevaan osoitteeseen ja tilata kopio kirjasesta Elämä kuoleman jälkeen. Raamatun opetuksen pääkohdat ovat joka tapauksessa seuraavat:

1. Ihminen on "sieluna" tehdy kahdesta osasta, tomusta ja henkäyksestä [hengestä]:

Katso 1. Moos. 2:7, (jossa elävä sielu on sama heprealainen sanonta kuin elävät olennot jakeissa 1:21, 24, 9:10, 12, 15, 16 jne.) Job 27:3, 33:4-6, Psalm 104:30, 1Kor. 15:45 (jossa Adamin "sielusta" käytetään samaa kreikankielen sanaa psyyke kuin "elämästä" tai "elämät" jakeissa Matt. 2:20, 6:25, 10:39, 20:28, Apt. 15:26, 20:10,24, 27:10, Joh. 10:11, 15, 17, 13:37, 38, Room. 11:3, Fil. 2:30, 1. Joh. 3:16, Ilm. 8:9 jne.).

2. Kun ihminen kuolee, niin henki palaa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin, ja tomu palaa maahan:

Katso 1. Moos. 3:19, 6:3, 18:27, Job 7:21, 21:26, 34:14-15, Psalm. 37:20, 49:10-14, 55:23, 76:12, 88:5, 90:3-6, 103:14, 104:29, 112:10, 140:10, 146:4*, Snj. 3:19-20*, 12:7*, Jes. 26:14, 43:17, 51:39, Hes. 18:4, Nah. 3:18, Joh. 6:49, Room. 5:12-14, Jaak. 2:26. (* asteriksilla merkityissä jakeissa englanninkielisissä raamatuissa on sana "spirit" (henki), mutta hepreankielessä on sama sana ruakh eläimistä puhuttaessa jakeissa 1. Moos. 6:17, 7:15 jne. Sana ruakh ei tarkoita minä-tietoista henkeä).

3. Ne, jotka ovat tunteneet Jumalan, "lepäävät tomussa". Tämä tarkoittaa sitä, että he lepäävät tiedottomassa tilassa Kristuksen tulemukseen asti:

Katso 2. Samuel 7:12, (ja samoin 1. Kun. 2:10, 11:43, 14:20, 31, 15:8, 24, 16:6, 28, 22:40, 50 jne. jne.), Job 10:21, 13:12-15, 14:21, Psalm 6:5, 13:3, 30:9, 31:17, 49:17-20, 88:10-11, 115:17, Snj. 9:4-6, 10, Jes. 38:18, Joh. 3:13, 11:11-13, Apt. 2:29,34, 13:36, 1. Kor. 15:51.

4. Vasta silloin ihminen nousee ylös tomusta tullakseen tuomiolle, ja jos hän on otollinen, elää hän iankaikkisesti Kristuksen valtakunnassa maan päällä.

Katso Job 33:25, Psalm. 22:29, 37:11,22,29,34, 49:15, 116:15, Jes. 26:19, 57:1, Jeremia 23:5, Hes. 21:27, Daniel 12:2-3, Matt. 5:5, 6:10, 8:11, 22:23-32, 23:39, 25:34, Mark. 13:32, 14:25, Luuk. 1:33, 17:24, 20:35-38, Joh. 5:21-22, 28-30, 6:39-40,44,54, 11:24-25, 14:6, Apt. 1:6-7,11, 4:2, 17:18,32, 23:6, 24:15,21, 26:6-8,23, Rom. 2:16, 4:17, 6:5, 14:10, 1. Kor. 6:14, 15:12-14, 20-23, 49-55, 2. Kor. 5:10, Fil. 3:11, Kol. 3:4, 1. Tess. 4:13-16, 5:23, 2. Tim. 4:1, Hebr. 11:13, 19, 39-40, Ilm. 5:10.

Yllä esitetyn yksinkertaisen selityksen tekee vaikeaksi se, että Raamatun käännökset seuraavat enemmän kirkon perinteitä kuin alkuperäistä kirjaimellista tekstiä. Niinpä lauseet, jotka ovat ristiriidassa perinteisten uskomusten kanssa, kuten "Älä mene lähelle kuollutta sielua!" (4. Moos. 6:6), on käännetty "Älä mene lähelle kuollutta ruumista!". Kun Joosua "löi miekalla kuoliaaksi kaikki sielut" (Joos. 10:28,30,32,37,39), on sana "sielut" käännetty sanalla "ihmiset". Jne.

Yksi ratkaisu tämän pulman selvittämiseksi on käyttää interlineaareja ja sanakirjoja (kuten Blue Letter Bible, Young’s, Wigram’s, tai Strong’s), mutta monissa maissa ne maksavat enemmän kuin kuukauden palkka. Jotkut lukijat käyttävät vaihtoehtoisesti kahta Raamattua, nykykielistä yleensä lukemiseen, ja vanhempaa versiota vaikeiden kohtien tarkistamista varten. Käyttipä kumpaa keinoa tahansa, niin kannattaa panna merkille sivun marginaaliin merkitty tekstin kirjaimellinen merkitys, jotta sen voi muistaa seuraavan lukukerran yhteydessä.

Takaisin Luuk. 16....

Elikkä, Vertauksessa Rikas mies ja Lasarus annettu kuvaus kuoleman jälkeisestä elämästä ja tuonelasta on ristiriidassa kaikkien yllä annettujen Raamatun kohtien kanssa.

Se mikä on vielä oudompaa on se, että vaikka tämä kohta Luukkaan evankeliumissa on saavuttanut suuren suosion kirkossa todistuksena taivaasta ja helvetistä, niin se on myös kirkon perinteiden vastainen.

Jos Aabraham olisi todella paikassa, jossa hän voi keskustella kuilun ylitse pahojen kanssa, jotka palavat tulessa toisessa osassa tuonelaa, niin hän ei olisi taivaassa. Kohdalla Luuk 16:22-26 ei ole todellakaan mitään tekemistä taivaan kanssa.

Jotkut kirkot ovat yrittäneet päästä tästä pulmasta eroon sanomalla, että Aabrahamin helma oli maan alla kun Jeesus puhui siitä, mutta se on nyt taivaassa. Paitsi että sellaisella ajatuksella ei ole mitään tukea Raamatussa, niin mitä sillä on saatu aikaan?

Vertausten ymmärtämisestä

Jos aiomme ymmärtää kohdan Luuk. 16:19-31, niin meidän täytyy tehdä se sopusoinnussa muun Raamatun ilmoituksen kanssa.

Mutta ensin on huomion arvoista nähdä, että Uuden testamentin vertaukset eivät ole yksinkertaisia kertomuksia niin kuin sadut, joita kerromme lapsille. Ne voivat olla ja olivat tarkoitetutkin olemaan vaikeita ymmärtää:

"Tässä on se, miksi minä puhun heille vertauksilla: 'Vaikka he katsovat, eivät he näe, ja vaikka he kuulevat, eivät he ymmärrä!'" (Matt. 13:13).

"Vaikka minä olen puhunut vertauksilla, on tuleva aika, jolloin minä en käytä enää tällaista kieltä vaan puhun teille selvästi." (Joh. 16:25)

Kohdan Luukas 16:19-31 selitys, joka tulee kohta, vaatii hieman ajattelua, mutta sitä vartenhan Jumala on antanut meille aivot, että käyttäisimme niitä:

"Olkaa sen tähden ovelat kuin käärmeet, mutta viattomat kuin kyyhkyset!" (Matt. 10:16)

"Lapset, älkää olko ymmärrykseltänne lapsia. Olkaa lapsia pahuudessa, mutta ymmärrykseltänne olkaa aikuisia!" (1. Kor. 14:20)

Tässä on esimerkki vertauksesta, joka on enemmän kuin vain yksinkertainen "tarina":

Vertaus lusteista

Jakeissa Matteus 13:24-30 on vertaus maanviljelijästä, joka löytää pelloltaan lustetta. Mielenkiintoista tässä vertauksessa on se, että se on yksi niistä harvoista, jotka Jeesus selitti myöhemmin opetuslapsilleen ja kertoi sen merkityksen (13:36-39):

Kylväjä = Kristus
Pelto = maailma
Hyvät siemenet = hyvät ihmiset
Pahat siemenet = pahat ihmiset
Vihollinen = paholainen
Leikkaajat = enkelit
Sadonkorjuu = maailman loppu

Tässä ei ole mitään epäselvää, koska Jeesus itse paljasti keitä vertauksen henkilöt ovat. Me siirrymme nyt joihinkin Luukkaan evankeliumin vertauksiin, jotka johtavat lopulta vertaukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

Vertaus suuresta juhla-ateriasta

Jakeissa Luukas 14:16-24 Jeesus kertoo vertauksen miehestä, joka lähetti kutsuja suureen juhlaan. Mutta kutsutut olivat liian kiireisiä liiketoimissaan ja askareissaan, jotta olisivat ottaneet vastaan kutsun. Isäntä tulee sitten vihaiseksi ja kutsuu köyhiä ja muukalaisia heidän sijastaan.

On helppoa nähdä, että vertauksen henkilöt ovat oikeita ihmisiä tai ihmisten ryhmiä:

Kutsujen isäntä = Jumala
Palvelija, joka lähetettiin kutsumaan vieraita = Kristus
Vieraat, jotka keksivät tekosyitä = rikkaat juutalaiset
Kaupungin köyhät ja sairaat = köyhät juutalaiset
Kaupungin ulkopuolella olevat = pakanat

Vertaus perustui lisäksi todellisen elämän olosuhteisiin. Kun Jeesus kertoi tämän vertauksen, niin hän oli itse asiassa juhlissa juhla-aterialla (14:1) ja hänen kuulijansa muodostuivat juuri sellaisista ihmisistä, jotka jäivät ulos vertauksessa juhla-aterialta (14:7).

Vertaus tuhlaajapojasta

Jakeissa Luukas 15:11-32 meillä on toinen vertaus. Maininta kaukaisesta maasta ja sioista jakeessa 15 viittaa samaan aiheeseen:

Isä = Jumala
Vanhempi poika = Juutalaiset
Nuorempi poika = Pakanat

Jälleen kerran, oikeita ihmisiä ja oikeat olosuhteet.

Vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta

Jakeissa Luukas 16:1-13 meillä on paljon monimutkaisempi kohta. Tämä vertaus on ymmärretty usein väärin opetukseksi, että kirkkojen tulisi matkia maailmaa talousasioissa (rahan käsittelyssä). Mutta Jeesus tekee selväksi, että hän puhui "fariseuksista, jotka olivat rahanhimoisia". (j. 14) Kun he nauroivat vertaukselle, niin hän kääntyi heihin päin ja sanoi: "Te olette heitä!" (j. 15)

Isäntä = Jumala
Epärehellinen taloudenhoitaja = fariseukset
Velalliset = ihmiset (kansa)

Sen sijaan, että velkakirjat olisivat olleet kirjaimellisesti rahaa, jonka joku on velkaa Jumalalle, fariseukset vähensivät sitä, mitä ihmiset olivat velkaa Jumalalle kiitoksessa ja vanhurskaudessa. (j. 17) Näyttää siltä, että Jeesuksella oli erityisesti mielessään fariseusten tapa myydä erokirjeitä. (j. 18.)

Tämä tieto sallii meidän miettiä uudelleen sitä, miksi herra oli "kehunut" palvelijaansa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti ja saanut heidät pettämään häntä. (j. 8.) Kuka herra tekisi oikeassa elämässä niin? Tämä petetty herra voi puhua ainoastaan katkeralla ironialla. Varmasti niin, sillä seuraavissa jakeissa Jeesuksella ei ole mitään hyvää sanottavaa epärehellisestä taloudenhoitajasta (10-13).

Avain näiden outojen kehujen ymmärtämiseen (j. 8.) on Vanhassa testamentissa. "Iankaikkiset asumukset" (j. 9) viittaavat "haudan iankaikkiseen majaan" (snj. 12:5). Ja niin kutsutut "ystävät" odottamassa siellä ovat niitä, jotka olivat jo kuolleet (Psalm. 49:11-14). Sentähden:

Herran velkakirjat = Jumalan käskyt
Ikuisen asumukset = haudat

Jälleen kerran vertaus koskettaa todellisia ihmisiä, todellisia paikallisia ongelmia ja ajankohtaisia aiheita. Ja – mikä tärkeintä – avain vastaukseen löytyi Vanhasta testamentista.

Rikas mies ja Lasarus

Me tulemme nyt viimeiseen vertaukseen tässä osassa Luukkaan evankeliumia, siihen, josta me olemme kiinnostuneita. Yksi tärkeä huomio: kertomuksessa ei ole mitään katkoa siinä välissä, jossa Jeesus sanoi fariseuksille "Te olette heitä!" (16:15) ja kun siirrytään Lasaruksen vertaukseen. Tämä viittaa siihen, että fariseukset olivat myös tämän vertauksen kuulijoina.

Keitä ovat vertauksen henkilöt?

Rikas mies = ?
Hänen isänsä = ?
Hänen viisi veljeään = ?
Lasarus = ?
Aabraham = ?

Näyttää olevan helpointa aloittaa siitä, mistä useimmat ovat yhtä mieltä: Aabraham on 1. Mooseksen kirjan Aabraham.

Seuraavaksi helpoin on Lasarus. Raamatusta löytyy vain yksi sen niminen henkilö, Bethanian Lasarus, Marian ja Martan veli, jonka Jeesus herätti kuolleista (Joh. 11:1-44). Kun verrataan toisiaan vastaavia kertomuksia Jeesuksen voitelemisesta Betaniassa jakeissa Johannes 12:3 ja Mattheus 26:6, niin huomaamme, että Lasaruksen toinen nimi oli Simon, ja että hän oli ollut pitalinen. Pitalin on täytynyt parantua, kun Kristus herätti Lasaruksen kuolleista, mutta hänet tunnettiin yhä nimellä "Simon, pitalinen mies".

Tämä selittää sen, miksi vertauksen Lasarus oli "täynnä paiseita" (Luuk. 16:20). Kerjäämisellä ei ollut mitään tekemistä köyhyyden kanssa: se johtui siitä, että hän oli epäpuhdas. Mooseksen lain mukaan Simon oli seremoniallisesti epäpuhdas eikä saanut astua omaan kotiinsa Betaniassa: hänen täytyi asua "leirin ulkopuolella" (3. Moos. 13:46).

Meillä on siis kaksi miestä, molemmat juutalaisia, molempien nimi oli Lasarus, molemmat olivat kerjäläisiä, molemmat pitalisia, molemmat kuolivat eikä kumpikaan saanut vakuutettua ihmisiä ylösnousemuksellaan (vertaa Luuk. 16:30-31 ja Joh. 12:10 toisiinsa).

Tässä on liian paljon yhtäläisyyksiä, jotta kyse ei olisi samasta henkilöstä. Joten:

Aabraham = Aabraham
Lasarus = Lasarus [suom. huom.: tunnettiin myös nimellä Simon, joka oli pitalinen mies Betaniassa, ja oli Martan ja Marian veli sekä Jeesuksen ystävä]

Tämä johtaa meidät ajattelemaan, että myös rikas mies olisi joku, jonka vertauksen kuulijat tunsivat.

Kuka rikas mies oli?

Kun olemme lukeneet tarinan lävitse, niin meillä on seuraavat johtolangat selvittämään rikkaan miehen henkilöllisyys:

hän oli rikas (j. 19)
hän pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin (j. 19)
hän eli loisteliaasti joka päivä (j. 19)
hän sai eläessään hyviä asioita (j. 25)
hänellä oli viisi veljeä (j. 28)
he asuivat hänen isänsä talossa (j. 27)
heillä oli Mooses ja profeetat (j. 25)
mutta he eivät olleet kuulleet häntä (j. 29)
he eivät uskoisi, vaikka joku heräisi kuolleista (j. 31)

Nykyajan lukijalle ei ole ilmeistä, kuka tämä rikas mies on. Mutta pitäisi olla selvää, että kuva on aivan liian yksityiskohtainen "edustaakseen kaikkia rikkaita miehiä".

Mutta Jeesusta kuulleet fariseukset olisivat heti tunnistaneet sen, ketä Kristus tarkoitti. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että he olisivat erehtyneet siinä, sillä vain yksi mies Israelissa pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan. Mies, joka sopi täydellisesti kaikkiin vihjeisiin, jotka Jeesus antoi rikkaan miehen tunnistamiseksi.

Aivan niin kuin Luukkaan evankeliumin edellisessä vertauksessa epärehellisestä palvelijasta, lepää avain jälleen Vanhassa testamentissa. Löydämme 2. Mooseksen kirjan luvusta 28 Aaronille annetut ohjeet siitä, miten ylimmäisen papin vaatteet tehtiin; sinistä, purppuraa ja helakanpunaista kangasta ja hienoa pellavaa (huomaa 2. Moos. 28:5-8,15,31,39). Fariseukset eivät voineet erehtyä vaan heidän oli pakko ymmärtää, että purppuraan ja hienoon pellavaan pukeutunut mies oli juutalaisten ylimmäinen pappi.

Rikkaan miehen nimi

Ylimmäisenä pappina Jeesuksen puhuessa tämän oli Kaifas. Me tiedämme juutalaisen historioitsijan Josefuksen yksityiskohtaisesta kertomuksesta tältä aikakaudelta nimeltään Antiquities of the Jews, että Kaifasiin osuvat kaikki neljä ensimmäistä rikkaan miehen tunnusmerkkiä Luukkaan evankeliumin 16. luvussa.

1. hän oli rikas (j. 19)

2. hän pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan (j. 19)

3. hän eli loistossa joka päivä (j. 19)

4. hän sai eläessään hyvänsä (j. 25)

(katso Antiquities, XIII: 10:vi: s. 281, XVIII: 1:iv: s. 377, ja myös Wars of the Jews 11:8:xiv: s. 478)

Hänen isänsä talo

Tapaamme Luukkaan evankeliumissa (3:2) ja Apostolien teoissa (4:6) toisen ylimmäisen papin, joka palveli yhdessä Kaifaan kanssa, Hannaan [Annas], joka oli Kaifaan appi (Joh. 18:13). Josefus mainitsee, että myös Kaifas palveli ylimmäisenä pappina vuosina 18–35 Jeesuksen palveluskauden aikana. Roomalaiset olivat erottaneet Hannaan hänen virastaan, koska hän oli vastustanut heitä julkisesti, mutta kulissien takana hän säilytti edelleen valtansa ja asemansa. Tästä johtuu se, että Hannas kuulusteli häntä ensin (Joh. 18:13-24) ja vasta sitten hänet lähetettiin Kaifaan luokse (j. 28.), mutta sitten Kaifas, ei Hannas, lähetti Jeesuksen Pilatuksen luokse (j. 29).

Viisi veljeä

Siltä varalta, että joku kuulijoista ei olisi ymmärtänyt, ketä hän tarkoitti, Kristus oli jopa vielä tarkempi: ne "viisi veljeä", jotka hän mainitsee, ovat viisi muuta ylipappia, jotka olivat todellisuudessa hänen viisi lankoaan, Hannaan viisi poikaa. Historioitsija Josefus kirjoittaa:

"Nyt raportti jatkuu siten, että tämä vanhin Hannas osoittautui mitä onnekkaimmaksi mieheksi; sillä hänellä oli viisi poikaa, jotka kaikki olivat palvelleet Jumalaa ylimmäisenä pappina, ja hän oli itsekin saanut nauttia siitä kunniasta pitkän aikaa muodollisesti, mitä ei ole koskaan tapahtunut kenellekään muulle ylimmäisistä papeistamme..." (Antiquities, Book XX, chapter 9, section i, s.423)

Vuodet, joina he toimittivat palvelusta, olivat seuraavat:

Eleasar 16-17 j.Kr.
Joonathan 36-37 j.Kr.
Teofilus 37-41 j.Kr.
Mattias 41-43 j.Kr.
Hannas nuorempi 62 j.Kr.

Niin kuin yltä käy ilmi, oli Kaifas palvelustehtävässä vuosina 18–35 j.Kr. Eleasarin ja Joonatanin välissä. Vuosien 43 ja 62 j.Kr. välissä ylimmäiset papit tulivat muista kuin Hannaan perheestä. Lopulta vuonna 70 j.Kr. temppeli tuhottiin ja sen myötä päättyi pappeus.

Tämä vahvistaa yhteensattumat rikkaan miehen ja Kaifaan välillä:

5. hänellä oli viisi veljeä (j. 28)

6. he asuivat hänen isänsä talossa (j. 27)

7. heillä oli Mooses ja profeetat (j. 25)

8. mutta he eivät kuunnelleet häntä (j. 29)

Viimeinen yhteensattuma vahvistuu, kun Betanian Simonin ylösnousemuksen jälkeen luemme: "ylimmäiset papit suunnittelivat tappavansa myös Lasaruksen, sillä hänen vuokseen monet juutalaiset menivät Jeesuksen tykö ja uskoivat häneen (Joh. 12:10).

9. he eivät uskoisi, vaikka joku kuolleista heräisi ylös (j. 31)

Joh. 12:10 vahvistaa vielä toisen yhteensattuman Lasaruksen vertauksen ja Betanian Simon Lasaruksen välillä. Hannas ja hänen viisi poikaansa vastustivat häntä ylösnousemuksesta huolimatta.

Yhteenveto tähän asti opitusta

Me olemme tunnistaneet kaikki vertauksen henkilöt:

Aabraham = Aabraham
Lasarus = Simon, pitalinen mies Betaniasta
Rikas mies = Kaifas
Hänen isänsä = Hannas [appi-isä]
Hänen viisi veljeään [lankoutumisen kautta] = Eleasar, Joonatan, Teofilus, Mattias, Hannas nuorempi

Mutta mitä vertaus tarkoittaa?

Rikkaan miehen portilla

"Ja eräs köyhä nimeltään Lasarus oli jätetty hänen porttinsa luo täynnä haavoja, ja hän halusi ravita itseään rikkaan pöydältä putoavilla muruilla, mutta koiratkin tulivat hänen tykönsä ja nuolivat hänen haavojaan." (jj. 20-21)

Niin kuin panimme merkille koskien Lasarusta, kun juutalaiset sairastuivat johonkin tautiin, heistä tuli "saastaisia". Heidän sallittiin päästä korkeintaan temppelin esipihalle asti. Tämä tarkoitti sitä, että saastaiset eivät saaneet enää syödä sisäpihalla uhrilahjoja. Tällä tavalla Betanian Simonia estettin syömästä Kaifaan pöydästä Jerusalemissa.

Matteuksen evankeliumin 15. luvussa on samankaltaista kieltä, kun kanaanilainen nainen (joka oli "pakanana koira" ainakin fariseusten mielestä) sanoi Jeesukselle: "Koiratkin syövät niitä muruja, jotka tippuvat heidän herransa pöydästä" (Matt. 15:27).

Saattaa olla, että ennen kuolemaansa pitalinen Simon oli kirjaimellisesti kerjännyt temppelin ulkopuolella. Mutta tämän kohdan merkitys on syvällisempi kuin vain puhe ruoasta. Jeesus sanoo, että ylimmäisten pappien hallitseva luokka [kasti] kielsi heikoilta, saastaisilta ja köyhiltä hengellisen ruoan.

Aabrahamin helma

"Niin tuli aika, jolloin kerjäläinen kuoli, ja enkelit kantoivat hänet Aabrahamin vierelle" (j. 22 NIV:n mukaan suomennettuna).

Tässä kohdassa kertomus alkaa käydä vaikeaksi. Missään muualla ei Raamatussa sanota, että kun ihmiset kuolevat, menevät he Aabrahamin vierelle. Vanhemmissa käännöksissä lukee "Aabrahamin helmaan", joka tarkoittaa Aabrahamin syliä.

Nykyään on sen sata [jos kuinka monta] teoriaa kuolemasta. Monet uskovat tosissaan, että kun he kuolevat, menevät he taivaan porteille, jossa heitä on vastassa apostoli Pietari. Toiset uskovat muulla tavalla. Mutta ajatus, jonka mukaan kuolleet menisivät istumaan "Aabrahamin syliin", on jotakin sellaista, mihin kukaan ei nykyään usko.

Mutta Jeesuksen ajan ihmiset uskoivat niin. Mainintoja "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin helmasta" on löydetti hautakirjoituksista (vrt. papyrus Preisigke Sb 2034:11). Varhaisten rabbiinisten legendojen mukaan "Aabrahamin helma" oli paikka, johon vanhurskaat menivät (vrt. Kiddushin 72b, Ekah 1:85). Sitä ei ole tietenkään Raamatussa, mutta siihen uskottiin yleisesti.

Vaikka NIV:ssä lukee "Aabrahamin vierelle", suomenkielisen Raamatun kirjaimellinen ilmaisu "Aabrahamin helma" on parempi, koska "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin helma" oli sen ajan uskomuksiin kuuluva tarkka ilmaisu.

Toinen lähde, joka osoittaa mitä Jeesuksen ajan juutalaiset uskoivat, on 4. Makkabealaiskirja, jonka juutalaiset olivat kirjoittaneet luultavasti Egyptissä sukupolvi Kristuksen ajan jälkeen. Tässä kuvitteellisessa teoksessa Aabraham, Iisak ja Jaakob ottavat vastaan ja toivottavat tervetulleiksi juutalaiset marttyyrit kuolleiden valtakuntaan:

"Aabraham, Iisak ja Jaakob ottavat meidät vastaan tällä tavalla kuolemamme jälkeen ja kaikki esi-isämme ylistävät meitä (4. Makkabealaiskirja 13:17).

Tämä ei ole edelleenkään Raamatun opetusta vaan yleistä taikauskoa.

Rikas mies helvetissä

Kertomus käy vielä vaikeammaksi, kun luemme seuraavan jakeen:

"Myös rikas mies kuoli ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti katseensa ylös helvetissä tuskassa ja vaivassa, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Niin hän kutsui häntä ja sanoi:'Isä Aabraham, sääli minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää vedessä ja jäähdyttämään kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä tulessa." (jj. 23-24)

Voimakkaimmallakaan mielikuvituksella on vaikea uskoa, että helvetistä voi nähdä ihmiset taivaassa ja puhua heidän kanssaan. Mutta kertomus käy vielä tätkin oudommaksi:

"Mutta Aabraham vastasi: 'Poikani, muista että sinä sait hyväsi elämäsi aikana, kun taas Lasarus sai pahansa, mutta nyt hän saa lohdutusta ja sinä olet tuskassa. Ja kaiken tämän lisäksi meidän ja teidän välillenne on pantu syvä kuilu, niin että ne, jotka tahtovat tulla täältä sinne, eivät voi tehdä sitä, eikä kukaan voi tulla ylitse sieltä tänne meidän luoksemme. (jj. 25-26)

Mikään muu Raamatun kuvaus ei valmista meitä tätä helvetin kuvausta varten. Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta osoittautuu jälleen kerran ainutlaatuiseksi.

Mikä helvetti?

Meidän täytyy selvittää, mitä sana "helvetti" tässä kohdassa tarkoittaa, koska englannin- ja suomenkielisissä raamatuissa (toisin kuin Aasian raamatuissa) kaksi sanaa on sekoitettu keskenään ja yhdistetty yhdeksi sanaksi.

"Helvetti" englanninkielisessä Raamatussa voi olla käännös kahdesta eri kreikankielisen Raamatun sanasta:

1. Hades, hauta, syvä kuilu, paikka, jossa kuolleet nukkuvat. Tunnetaan Vanhassa testamentissa nimellä Sheol, tuonela (1. Moos. 37:35, 42:38, 44:29, Job 14:13, Psalm. 6:5, 16:10, 139:8, Saarnaaja 9:10, Matteus 16:18). Raamatussa kaikki ihmiset menevät Hadekseen odottamaan ylösnousemusta (1. Kor. 15:55, Ilm. 1:8, 20:13). Jopa Jeesus oli Hadeksessa kolme päivää ja kolme yötä (Psalm. 16:10, Apt. 2:27,31).

2. Gehenna, alunperin nimi Gehennan laaksolle Jerusalemin eteläpuolella. Vanhassa testamentissa tämä laakso tunnettiin nimellä ben Hinnom [tai Gee ben Hinnom, Hinnomin pojan laakso] (Jeremia 7:31). Uudessa testamentissa tämä nimi yhdistetään siihen tuleen, jossa ulosheitetyt tuhotaan viimeisellä tuomiolla. (Matt. 5:22,29,30, 18:9, 23:15,33, Mark. 9:43,45,47, Luuk. 12:5, Jaak. 3:6)

Ongelma on siinä, että Luukkaan "helvetti" (16:23) ei sovi kumpaankaan näistä Raamatun määritelmistä. Itse asiassa tässä käytetty kreikankielen sana on Hades, mutta kuvaus ei selvästikään sovi yhteen sen "hiljaisen" Hadeksen kanssa, johon Jeesus laskettiin [kuolemansa jälkeen] (Apt. 2:25-28 on lainaus Psalmista 16:8-11). Uudessa testamentissa on yhdeksän muuta mainintaa Haadeksesta ja 50 Vanhassa testamentissa. Kaikki nämä kohdat esittävät Hadeksen hautana. Luukas 16:23 yksi ainoa poikkeus tähän.

Luukkaan (16:23) epätavallisen Hadeksen lähde samoin kuin "Aabrahamin helman" itsensä lähde on Raamatun ulkopuolisissa ensimmäisen vuosisadan myyteissä. Monet juutalaiset tarut ovat säilyneet meidän päiviimme asti (esim. Apokryfit, Pseudepigrafit, Kuolleen meren kääröt, Talmud, jne.). Näissä teoksissa annetaan valikoima mielikuvituksellisia kuvauksia Hadeksesta, eikä niillä ole mitään yhteyttä Vanhaan testamenttiin. Yksi parhaiten Luukkaan 16:23-24 kuvaukseen sopivista on teos nimeltä Sefanjan ilmestys.

Vääriä uskomuksia Hadeksesta

On tarpeen sanoa, että Sefanjan ilmestyksellä ei ole mitään tekemistä sen Sefanjan kanssa, joka kirjoitti samannimisen kirjan Raamattuun. Oikea Sefanja eli kuningas Joosian aikana noin 620 eaa. Niin kutsutun Sefanjan ilmestyksen on kuitenkin toisaalla kirjoittanut tuntematon juutalainen kirjoittaja, joka oli luultavasti fariseus, vuoden 150 jaa. tienoilla. Toisin sanoen kirja on väärennös.

Tämä on mielenkiintoista kuitenkin sen vuoksi, että myytti osoittaa, mitä monet Jeesuksen ajan juutalaiset uskoivat. Yksityiskohdat eivät ole täsmälleen samat kuin Luukkaassa (16:23-24); esimerkiksi Sefanjan ilmestyksessä virtaa valtava joki siinä kuilussa, joka on pantu Hadeksen tulisen osan ja Aabrahamille annetun osan väliin. Itse asiassa kirjailija kuvaa yksityiskohtaisesti Sefanjan kuvitteellisen matkan joen yli veneessä, jota ohjaa enkeli:

"Sinä olet paennut syvyydestä ja Hadeksesta, sinä käyt nyt ylityspaikan ylitse... sitten hän juoksi kaikkien vanhurskaiden luokse, nimittäin Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin, Eenokin, Eliaan ja Davidin" (Sef. ilm. 9:2).

Toinen ero on siinä, että Luukkaassa mainitaan vain Aabraham. Sefanjan ilmestyksessä kaikki kolme patriarkkaa, Aabraham, Iisak ja Jaakob, ovat tuonelan sillä puolella, joka on varattu vanhurskaille, joiden joukossa olivat Eenok, Elias ja Daavid.

Mutta erot ovat vähäisiä ja yhtymäkohtia on riittävästi, ja niitä on lisää monissa muissa juutalaisissa myyteissä, mikä viittaa siihen, että Lasaruksen vertauksella oli joitakin yhtymäkohtia sen ajan juutalaisten ajatusten kanssa ja aivan erityisesti suosittujen fariseusten opetusten kanssa.

Fariseukset ja "syntiset"

Olemme havainneet yllä, että kuva Haadeksesta, Aabrahamin helmasta ja kuilusta näiden välillä edustaa fariseusten opetusta tai vähintäänkin yleistä juutalaista uskomusta pikemmin kuin Jeesuksen omaa opetusta.

Kaikki tämä on kuitenkin vain puolet fariseusten opetuksesta. Toinen puoli käsittelee fariseusten ideaa siitä, ketkä tarkalleen ottaen pääsisivät "isä Aabrahamin" luokse (Luuk. 3:8), ja ketkä joutuisivat Haadeksen tuliselle puolelle.

Fariseusten mukaan kaikki "syntiset" palaisivat tulessa. Heitä olivat publikaanit, veron kerääjät, köyhät, raajarikkoiset, sokeat, rammat, pitaliset, muita ihotauteja sairastavat, mielenvikaiset ja tietysti pakanat sekä samarialaiset.

Vain ne pääsisivät "isä Aabrahamin" luokse, jotka noudattivat tarkoin kaikkia lain käskyjä niin kuin tekivät "vanhurskaat". Heillä tarkoitettiin rikkaita ja kunnianarvoisia henkilöitä, kirjanoppineita, laintuntijoita, synagogien esimiehiä, pappeja ja ylipappeja, ja tietysti fariseuksia itseään. "Meidän isämme Aabraham" on yleinen ilmaisu juutalaisten lain selitysteoksessa, Mishnassa (esim. Aboth 3:12; 5:2,3,6,19; 6:10; Taanith 2:4,5).

Mitä fariseukset EIVÄT opettaneet

Huomaa kuitenkin, että fariseukset eivät opettaneet vanhurskasten menevän taivaaseen. Jopa he tiesivät, että "kukaan ei ollut noussut ylös taivaaseen". (Joh. 3:13) Taivas oli yksin Jumalaa varten (Psalm. 115:16) ja toisenlainen opetus olisi ollut jumalanpilkkaa.

Fariseukset eivät opettaneet myöskään sitä, että Aabrahamin helma oli vanhurskaiden lopullinen määränpää. Fariseukset opettivat ylösnousemusta ja tuomiota maan päällä. Aabrahamin helma oli pelkkä odotuspaikka.

Kun pidämme yllä esitetyn mielessä, niin on hämmästyttävää miten monet ihmiset siteeraavat kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta todistuksena taivaaseen menosta. Kertomus ei pelkästään jätä mainitsematta sanaa "taivas" kertaakaan vaan sen lisäksi kuvaus Aabrahamin helmasta ei muistuta mitään muuta kuvausta taivaasta opetettuna missään.

Miksi Jeesus käytti FARISEUSTEN OPPIA?

Me olemme osoittaneet, että opetus Hadeksesta ja Aabrahamin helmasta eivät ole peräisin Raamatusta vaan sen ajan juutalaisesta taikauskosta. Tämä auttaa meitä pitämään kiinni periaatteesta, jonka mukaan Raamattu ei ole ristiriidassa itsensä kanssa, mutta se saa aikaan vielä suuremman ongelman: ei kai vain Jeesus olisi hyväksynyt väärää opetusta?! Ajatus on jo itsessään kauhua herättävä.

Vastaus, että "No, se oli pelkkä vertaus!" ei ratkaise mitään. Me odotamme johdonmukaista opetusta myös vertauksessa. Jeesuksen olisi ollut ihan yhtä mahdollista kertoa vertaus tavalla, joka olisi pitänyt yhtä Vanhan testamentin opetuksen kanssa. Kristuksen ei todellakaan olisi tarvinnut viitata Hadekseen, suuree kuiluun, Aabrahamin helmaan eikä "isä Aabrahamiin".

Niinpä voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että Kristuksella oli hyvä syy toimia näin.

Ei hyväksyttävä ratkaisu

Toinen vastaus on: "Kristus mukautui kuulijoihinsa saadakseen sanoman menemään paremmin perille kuulijoihinsa." Mutta tämäkään ei kelpaa. On tosin myönnettävä, että Kristus puhui köyhille ja yksinkertaisille sellaisilla termeillä, joita he pystyivät ymmärtämään. Mutta ei koskaan opetuslapsilleen eikä aivan varmasti "mukauttanut" sanojaan fariseuksille sopimaan yhteen heidän väärän opetuksensa kanssa, jotta saisi sillä tavalla joitakin muita asioita paremmin ymmärretyksi.

Apostolitkaan eivät toimisi niin. Paavali jopa aivan erityisesti varoittaa erilaisista juutalaisista kirjoista kuten Sefanjan ilmestys, joka kiersi ensimmäisellä vuosisadalla [juutalaisten käsissä ja tuli myös seurakuntiin]:

"Älkää kiinnittäkö huomiotanne juutalaisiin taruihin!"(Tiitus 1:14)

Meidän täytyy kuitenkin vielä selittää, miksi vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on niin pahasti ohitse muun Raamatun ilmoituksen.

Jos minä ajaisin pahoja henkiä ulos Beelsebubin voimalla...

Vastaus voisi löytyä siitä, miten Jeesus toimi fariseusten kanssa aiemmilla kerroilla. Jakeessa Matteus 12:22 Jeesus parantaa riivatun miehen, joka oli sokea ja mykkä. Mutta kun fariseukset kuulivat tämän, sanoivat he:

"Tämä ei aja riivaajia ulos muun kuin Beelsebulin, riivaajien päämiehen, voimalla. (j. 24)

Jeesus olisi tietenkin voinut vastata tähän pilkkaan monella eri tavalla. Hän olisi voinut lainata jaetta 2. Moos. 4:11 osoittaakseen, että Jumala tekee ihmisestä sokean tai kuuron, eivät demonit. Hän olisi voinut yhtä lailla lainata jakeita 1. Kun. 18:27 ja 2. Kun. 1:3 osoittaakseen, että Ekronin jumala Baal-Sebub oli epäonnistunut todistamaan olemassaolonsa Eliaan päivinä. Mutta hän ei tehnyt sitä. Sen sijaan Jeesus vastaa ironialla:

"Jos minä ajan riivaajia ulos Beelsebubin voimalla, niin kenen voimalla teidän väkenne niitä sitten ulos ajavat? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomareitanne." (Matt. 12:27)

Kommentti "Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomareitanne" on voimakas nuhde. Sanomalla tämän Jeesus heitti fariseusten väärän opetuksen heille takaisin päin kasvoja. Kun palaamme takaisin Eliaan päiviin, niin hänen tapansa toimia Baalin profeettojen kanssa ei poikennut paljoakaan tästä (ks. 1. Kun 18:27). Elias mollasi heitä osoittaakseen Israelille, miten väärässä he olivat.

Elikkä jos Jeesus käyttäisi fariseusten uskomuksia vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, niin meidän täytyy kysyä: vahvistaako Jeesus ne vai tekeekö hän ne naurunalaisiksi?

Jeesus vastustaa fariseusten uskomuksia

Ensimmäinen vastustaminen on jo mainittu. Juutalaisessa tarussa Sefanja pystyi kulkemaan enkelin kanssa veneellä Haadeksen toiselta puolelta toiselle puolelle. Jeesus hyökkää tätä uskomusta vastaan:

"Suuri kuilu on pantu välillemme, niin että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voi tehdä sitä, eikä kukaan voi tulla täältä teidän tykönne." (j. 26)

Toinen vastakkain asettelu on siinä, että tarun mukaan Aabraham, Iisak ja Jaakob rukoilivat Haadeksen tuskassa olevien puolesta.

"Kun he näkivät kaiken sen tuskan ja vaivan, huusivat he ja rukoilivat Herran Kaikkivaltiaan edessä ja sanoivat, 'Me rukoilemme niiden puolesta, jotka ovat kaikissa näissä vaivoissa, jotta olisit heille armollinen!' Ja kun minä näin heidät, sanoin minä minua puhutelleelle enkelille: 'Keitä he ovat?' Hän sanoi: 'Ne, jotka rukoilevat Herraa kaikkivaltiasta, ovat Aabraham, Iisak ja Jaakob.'" (Sef. ilm. 11:1-2)

Mutta Jeesus hyökkää tätä vastaan. Hänen versiossaan tästä poiketen Aabraham kieltäytyy tuomasta helpotusta rikkaan miehen kärsimyksille:

"Nyt hän saa lohdutusta, mutta sinä kärsit tuskaa." (j. 25)

Toinen vastakohta on siinä, että muissa juutalaisissa taruissa Aabrahamille on annettu kyky tehdä se, mitä rikas mies pyytää (j. 27) ja herättää ylös kuolleita. Esimerkiksi ensimmäisen vuosisadan juutalaisessa kuvitteellisessa teoksessa Aabrahamin testamentti patriarkka Aabraham vetoaa kuolleiden puolesta ja palauttaa 7 000 sielua elävien joukkoon.

"Sitten Aabraham nousi ylös ja putosi alas maahan, ja kuoleman enkeli oli hänen kanssaan, ja Jumala lähetti elämän hengen kuolleisiin ja heidät tehtiin jälleen eläviksi." (Aabrahamin testamentti ‘A’ 18:11)

Mutta Jeesus hyökkää jälleen myyttejä vastaan ja kieltäytyy herättämästä Lasarusta kuolleista:

"Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoon heitä!" (j. 29)

Tämä kuvastaa Jeesuksen langettamaa tuomiota fariseuksista jakeessa Joh. 5:39.

Jeesus tekee väärän opetuksen naurunalaiseksi

Jäljellä on vain yksi ratkaisu, joka selittää sen, miksi Jeesus olisi tarkoituksellisesti valinnut kertoa vertauksen, jonka hän muodosti fariseusten taikauskosta. Se johtui siitä, että Jeesus osoitti opetuksen olevan väärä paljastamalla sen!

Ja miten? Tekemällä päähenkilöistä todellisia ihmisiä: Kaifas ja Simon Betaniasta.

Fariseusten maailmankatsomuksen mukaan Simonin olisi pitänyt pitalisena (ja sen vuoksi "syntisenä") päätyä kuolemansa jälkeen tuskaan ja vaivaan Hadeksen tuliseen osaan. Kaifaksen olisi sen sijaan ylipappina ja juutalaisen uskonnollisen hierarkian korkeimpana johtajana pitänyt saada takuuvarma miellyttävä vastaanotto Aabrahamilta tuonelan toiselta laidalta.

Ja tästä huolimatta Jeesus kertoi heille opetuksesta version, jonka mukaan Aabraham otti vastaan köyhän Lasaruksen, kun taas varakas ylipappi, puettu purppuraan ja hienoon pellavaan, laskeutui alas liekkeihin.

Lisätäkseen "tulisia hiiliä" Jeesus kertoi, miten ylipappi pyysi "isä Aabrahamia" osoittamaan hänelle armoa, mutta Aabraham kieltäytyi. (Mystinen lautta yli Hadeksen suuren kuilun ei ollut käytössä!) Eikä Aabraham suostunut auttamaan rikasta miestä, joka oli nauttinut niin hyvästä elämästä maan päällä (j. 25).

Sitten, viimeisenä nuhteena, Jeesus pistää Kaifasin pyytämään Aabrahamia, että hän lähettäisi pitalisen Simonin takaisin Hannaan taloon Jerusalemiin varoittamaan hänen viittä lankoaan. Mutta jälleen Aabraham kieltäytyy, kahdesti.

"Eivät he uskoisi, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös." (Luuk. 16:31)

Tällä kieltäytymisellä Kristus laittaa Aabrahamin lupaamaan Kaifakselle samaa vaivan paikkaa tulessa koko hänen perheelleen: Eleasarille, Joonatanille, Teofilukselle, Mattiaalle ja Hannas nuoremmalle, ja epäilemättä myös hänen apelleen Hannas vanhemmalle myös.

Ei siis ole ihme, että tämä on viimeinen niiden vertausten sarjassa, jotka ovat Luukkaan luvuissa 14–16, tai fariseusten ollessa läsnä.

Seuraavassa jakeessa (Luuk. 17:1) fariseukset ovat poissa ja Jeesus on jäänyt yksin opetuslastensa kanssa.

Johtopäätöksiä

Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää. Joitakin avainasioita on mahdollista ymmärtää vain vertaamalla niitä muihin Vanhan ja Uuden testamentin kohtiin (purppura ja hieno pellava, kerjäläinen täynnä paiseita, muruset rikkaan miehen pöydältä).
Vertaus sisältää joitakin yksityiskohtia, joiden ymmärtämisessä historian tietous (viisi veljestä, jotka Josefus mainitsee) tai sen ajan uskomusten tunteminen (Aabrahamin helma) voivat olla avuksi.
Ilman näitäkin vertaus ei varmastikaan tue nykyisiä käsityksiä taivaaseen menemisestä.
Vertaus ei voi olla kirjaimellinen kuvaus todellisista asioista. Kaifas ei kuollut kirjaimellisesti ja laskeutunut Haadekseen. Hän oli hyvin elossa vielä jakeessa Apt. 4:6. Vastaavasti vaikka Aabraham kieltäytyi vertauksessa herättämästä Lasarusta kuolleista, todellisuudessa Jeesus herätti Lasaruksen. Mutta Jeesus sanoo jakeessa Joh. 11:11, että "Lasarus nukkuu"; hän ei ollut kirjaimellisesti Aabrahamin helmassa. Ja lopulta me tietysti tiedämme heprealaiskirjeen perusteella (11:13, 39-40), että Aabraham ei hallitse kirjaimellisesti tuonelassa; hän on kuollut ja odottaa ylösnousemusta.

Ainoa asia, joka toteutui kirjaimellisesti, on ennustus (Luuk. 16:31), joka toteutui (Joh. 12:10) kun Kaifas ja hänen perheensä yrittivät tappaa Lasaruksen sen sijaan, että olisivat hyväksyneet tosiasian, että Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista.

Steven Cox

Luvalla suomentanut Petteri Haipola

Kysymyksiä

Miksi Jeesus puhui vertauksilla?
Mitä Raamattu opettaa kuolemasta?
Kuka oli Simon Betaniasta?
Kuka oli rikas mies?
Kuka oli hänen isänsä?

References to ‘Bosom of Abraham’ in Kiddushin 72b and Ekah 1:85 are cited from L. Ginzberg,
LEGENDS OF THE JEWS, republished John Hopkins, 1998, Vol.5, p. 269.

Quotations from Josephus taken from JOSEPHUS COMPLETE WORKS,
translated by William Whiston, republished Kregel Publications, Grand Rapids, 1966.
But note that ‘The Discourse to the Greeks on Hades’ found in this edition of Josephus is not genuine.
It is by Hippolytus of Rome c.400AD, and is based on Luke 16.

ISBN: 81-87409-56-8

(second printing December 2000)

Published and printed by:
Printland Publishers
G.P.O. Box 159,
Hyderabad 500 001, India

Finland Christadelphians, Riihimäki (2018)